review the clinical aspects of biclonal gammopathies: Review of 57 cases☆

Between 1966 and 1979, biclonal gammopathy was recognised in 57 patients. Kliiniset ja laboratorioominaisuudet eriytetty kolme ryhmää: biklonaalinen gammopatia määrittelemätön merkitys, 37 tapausta (65 prosenttia); multippeli myelooma, yhdeksän tapausta (16 prosenttia); ja lymfoproliferatiivinen sairaus—mukaan lukien lymfooma, makroglobulinemia, krooninen lymfosyyttinen leukemia ja luokittelematon lymfoproliferatiivinen häiriöt—11 tapausta (19 prosenttia).

kaksisuuntainen gammopatia, jonka merkitys ei ole tiedossa, oireinen multippeli myelooma kehittyi kahden vuoden kuluttua yhdelle potilaalle; muut potilaat pysyivät vakaina. Yhdellä multippelia myeloomaa sairastavalla potilaalla oli osteoskleroottinen myelooma ja vaikea sensorimotorinen perifeerinen neuropatia ja toisella plasmasoluleukemia. Jäljelle jäävällä hoitovaste ja eloonjääminen olivat pitkälti samat kuin multippelia myeloomaa sairastavilla potilailla, joilla oli monoklonaalista proteiinia. Lymfoproliferatiivista sairautta sairastavat potilaat vastasivat solunsalpaajahoitoon samalla tavalla kuin monoklonaaliseen gammopatiaan.

57 potilaasta 30: llä (53 prosentilla) oli IgG-ja IgA-komponentteja, 15: llä (26 prosentilla) IgG-ja IgM-komponentteja, kuudella oli kaksi IgG-komponenttia, kolmella IgA-ja IgM-proteiinia, yhdellä kaksi IgA-proteiinia, yhdellä IgA-ja IgE-proteiinia ja yhdellä triklonaalinen gammopatia. 115 kevyestä ketjusta 70 prosenttia oli κ-ketjuja; ketjut olivat sekä κ-että λ-ketjuja 63 prosentissa biklonaalisista pareista. Monissa tapauksissa seerumin elektroforeesi tuotti asetaattiliuskalle vain yhden kaistan, eikä biklonaalista gammopatiaa tunnistettu ennen kuin immunoelektroforeesi tehtiin.

vaikka biklonaalisen gammopatian kliiniset ominaisuudet ja hoitovaste ovat samanlaiset kuin monoklonaalisen gammopatian, tämä aihe on tärkeä, koska kirjallisuudesta ei ole kliinistä tietoa.